EU-ruoka-apua jaettiin Suomessa ruokakasseina vuoteen 2021 asti. EU-ruoka-apua toteutetaan jatkossa Aineellisen avun hankkeina, joissa yhdistyvät kohtaava työ ja maksukortti. Aineellinen apu on osa EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa ”Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027”. Aineellinen apu rahoitetaan Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+).
Aineellinen apu toteutetaan hankkeina, joissa kohtaavan työn ohella tarjotaan maksukortti elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden hankintaan. Maksukorteilla ei voi ostaa alkoholi-, tupakka- ja veikkaustuotteita. Aineellisen avun ohella tarjotaan samanaikaisesti myös ohjausta ja neuvontaa sekä muuta hanketoteuttajan suunnittelemaa toimintaa. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat vähävaraiset työttömät ja työelämän ulkopuolella olevat.
Hanketoteuttajia ovat Helluntaikirkko, Kirkkopalvelut ja Siun Sote, Suomen Punainen Risti ja Vihreä Keidas.
Tietoa käynnissä olevista Aineellisen avun hankkeista löydät hanketoteuttajien omilta sivuilta:
Toisen hankehaun toimijat on valittu. Hankkeet käynnistyvät syksyn ja vuoden 2025 aikana. Toisessa hankehaussa valitut hanketoteuttajat ovat:
- Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
- Kainuun hyvinvointialue
- Suomen Pelastusarmeijan Säätiö sr
- Suomen Punainen Risti
Työ- ja elinkeinoministeriö toimii ohjelman hallintoviranomaisena. Ruokavirasto on välittävä toimielin aineellisen avun hankkeissa. Voit seurata Ruokaviraston tiedotusta Aineellisen avun hankkeista täältä
- Ruokavirasto: Aineellinen apu ESR+ – Ruokavirasto