Havaintoja Espoosta: Työttömyys merkittävä syy ruoka-avun tarpeelle

Espoolainen Manna-Apu ry on kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö, jonka toimipiste Mannatalo sijaitsee Espoon Tuomarilassa. Manna-Apu jakaa kauppojen, tukkuliikkeiden ja elintarvikealan yritysten lahjoittamia elintarvikkeita, joiden käytettävyyspäiväykset lähestyvät. Yhdistyksen toimipiste Mannatalo toimii eriarvoisuuden vähentämiseksi, työllistymisen edistämiseksi sekä luonnonvarojen kestävän käytön lisäämiseksi.

Manna-Apu ry kerää haastattelututkimuksilla tietoa ruoka-avun asiakaskokemuksesta kolme kertaa vuodessa. Huhtikuussa 2026 toteutettiin kysely, jonka erityisenä kärkenä oli lapsiperheköyhyyden kokemus. Kyselyyn vastasi viikon aikana 236 henkilöä.

Haastattelujen perusteella kyse ruoka-avun tarpeen taustalla ei ole pelkästään syrjäytymisestä tai vähävaraisuudesta, vaan myös työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta ja vaikeudesta siirtyä kohti työelämää.

Työttömyys näyttäytyy merkittävänä syynä ruoka-avun tarpeelle. Haastatelluista 72 prosenttia kertoi, että juuri työttömyys on keskeisin syy hakeutua ruoka-apuun. Myös kotoutumisen ongelmat näkyvät ruokajonossa, sillä 12 prosenttia vastaajista kertoi niiden olevan ruoka-avun tarpeen taustalla.

Pylväsdiagrammi, jonka otsikko on Miksi perheenne tarvitsee ruoka-apua?  Suurin syy diagrammissa: 72 % työttömyys. Toiseksi suurin syy on liian kallis asunto tai liian suuret muut menot, 37 % vastaajista. Kolmanneksi suurin syy on liina pieni eläke tai tuki, 29 %. Muita syitä: liian pieni palkka, kotoutumisen haasteet, sairastaminen, velkaantuminen ja muu.

Uutena ryhmänä viimeisen vuoden aikana ovat Manna-Avussa näkyneet ulkomaiset, itse opintonsa maksavat opiskelijat, joiden varat eivät riitä Suomessa elämiseen. Kun työtä ei löydykään opintojen oheen, kuten kotimaassa opiskelijoita rekrytoivat agentit ovat luvanneet, opiskelijat ovat löytäneet tiensä ruokajonoihin.

Tarve työlle ja työllistymisen palveluille

Haastattelujen perusteella työllistyminen on keskeinen tavoite asiakkaiden omasta näkökulmasta. On halu työllistyä, mutta monen elämäntilanne on niin haastava, että siirtyminen suoraan työelämään ei ole realistinen tavoite. 

Työllistymisen tueksi tarvittaisiin palveluja, jotka tukevat arjenhallintaa, kuntoutumista tai työelämätaitojen päivitystä. Asiakaskyselymme perusteella työttömyys on keskeinen ruoka-avun tarvetta selittävä tekijä, ja sen merkitys on kasvanut. Samalla asiakkaat itse näkevät juuri työllistymisen keskeisenä ratkaisuna omaan tilanteeseensa, mutta tarvitsevat työllistymiseensä tukea.

Pylväsdiagrammi, jonka otsikko on Mitä pitäisi tapahtua, jotta pärjäisitte ilman ruoka-apua? Suurin syy on töitä, vastaajista 74 %. Muilla syillä huomattavasti pienemmät vastaajamäärät: en osaa sanoa, enemmän taloudellista tukea, enemmän tuloa ja en osaa sanoa kaikki 6 %. Muita syitä, joilla pienemmät vastausprosentit (2-4 %): tukea sosiaalitoimesta, ruoan hinnan aleneminen, koulutus ja terveys.

Palveluiden tarvetta myös perheissä ja kv-opiskelijoilla

Lapsiperheköyhyyden lievittäminen on Manna-Avun toiminnassa erityisenä kärkenä tänä vuonna. Sen seuraukset ovat pitkäkestoisia ja raskaita koko yhteiskunnalle kantaa. Pyrimme omalta osaltamme lievittämään perheiden talousahdinkoa ohjaamalla heitä palveluihin ja järjestämään lapsille mukavaa ilmaista tekemistä, kuten tapahtumia eläinten tai vaikka onkimisen parissa.

Pylväsdiagrammi, jonka otsikko on Onko perheenne joutunut luopumaan jostain taloustilanteen takia? Pylväät: lomamatkat 83 %, lasten harrastukset 69 %, syntymäpäivä- tai muiden juhlien viettäminen 35 %, lemmikit 19 %, yksityisautoilu 17 %, yhteydenpito ystävien tai sukulaisten kanssa 12 %, julkinen liikenne 10 %, pienemään asuntoon muutto 1 %.

Osa vastaajista kokee kuitenkin epäluuloa tukea antavia tahoja kohtaan. Esimerkiksi ulkomaiset opiskelijat pelkäävät menettävänsä viisuminsa, jos hakevat viranomaisapua. Lapsiperheissä taas ei uskalleta hakea sosiaalitoimelta tukea lastensuojelutoimien pelossa.

Suuri osa kyselyyn vastanneista koki elämäntilanteensa stressaavaksi. Ongelmilla onkin taipumus kasaantua, eikä ruoan puute ole kenenkään ruoka-apua hakevan ainoa ongelma.

Kirjoittaja

  • Marianne Maxwell
  • toiminnanjohtaja, Manna-Apu ry