Ruoka-avun asiakasmäärät edelleen kasvussa – tuore katsaus valottaa tilannetta Suomessa

Ruoka-apuun turvautuvien määrä on kasvanut entisestään viime syksystä, selviää tuoreesta ruoka-avun tilannekatsauksesta. Avuntarpeen kasvua on raportoitu jo neljä vuotta peräkkäin.

Voimakas elinkustannusten nousu on tuonut uusia asiakkaita ruoka-avun piiriin. Samalla monien ihmisten avuntarve on pitkittynyt. Ruoka-avun tilannekatsaukseen vastanneista ruoka-aputoimijoista 59 % kertoi asiakasmääriensä kasvaneen viime syksystä. Tämä on jo neljäs vuosi peräkkäin, kun ruoka-aputoimijat raportoivat avuntarpeen kasvusta.

Elinkustannusten nousun myötä asiakkaiden joukkoon on tullut lisää nuoria, työssäkäyviä ja lapsiperheitä. Myös Ukrainan konfliktia paenneet näkyvät edelleen ruoka-avussa niin avuntarvitsijoina kuin vapaaehtoisina.

”Ruoka-apua hakevien joukossa on myös pitkittynyttä avuntarvetta. Ruoka-avussa kohdataan monia, joilla ei ole jaksamista, osaamista tai eivät muuten kykene hakemaan apua virallisen palvelujärjestelmän kautta. Usein ruuan lisäksi tarjolla on myös neuvontaa ja palveluohjausta, joilla autetaan ihmistä eteenpäin”, sanoo Ruoka-apu.fi -palvelun projektipäällikkö Jenni Passoja.

Hävikki- ja ylijäämäruuan määrä laskussa

195 eri ruoka-aputoimijaa vastasi Ruoka-apu.fi:n ja Suomen Punaisen Ristin ruoka-avun koordinaation kehittämishankkeen kyselyyn huhtikuussa 2023.

Ruoka-aputoimijat ovat huolissaan tilanteesta: ruoka-avun tarve kasvaa ja hävikkiruuan määrä vähenee.
Suurin osa vastaajista (71 %) kertoi hävikki- ja ylijäämäruuan määrän vähentyneen. Vastaajien mukaan suurin vaikuttava tekijä muutoksen taustalla ovat kauppojen tehostuneet prosessit hävikin vähentämiseksi. Verrattuna vuoden 2022 tilannekatsauksen vastauksiin, hävikkiruuan saatavuus näyttää huonontuneen entisestään.

”Hävikki- ja ylijäämäruuan väheneminen näkyy jo nyt ruoka-avun arkipäivässä, ja osa toimijoista on joutunut sopeutumaan uusiin olosuhteisiin esimerkiksi vähentämällä ruokajakeluja”, sanoo Suomen Punaisen Ristin hankesuunnittelija Laura Kumpuniemi.

Tilannekatsauksen tulokset ovat samansuuntaisia aiemmin julkaistujen tilannekatsausten kanssa. Ihmisten auttaminen ja kohtaaminen ovat ruoka-aputoiminnan keskiössä. Ruoka-apu koetaan tärkeänä toimintana, joka tuottaa hyvinvointia niin yksilölle, yhteisölle kuin yhteiskunnallekin.

Ruoka-avun tilannekatsauksia on koottu vuodesta 2020 lähtien. Tilannekatsauksissa luodaan katse suomalaista ruoka-apua koskeviin ajankohtaisiin aiheisiin ruoka-aputoimijoiden sähköiseen kyselyyn antamien vastausten perusteella.

Lue Ruoka-avun tilannekatsaus 2023


Yhteydenotot

Jenni Passoja